Adoptio
Adoptio on vaihtoehto, jota pidetään vaikeana. Vaikeaksi vaihoehdon tekee ajatus raskauden läpikäymisestä, synnytyksestä ja sitten luopumisesta lapsesta. Kuitenkin myös abortissa luovutaan lapsesta.
Adoptio voi olla hyvin kypsä ja rakastava vaihtoehto. Nainen "ei luovuta lastansa adoptioon" tai "anna lastansa pois". Ihmiset antavat asioita pois silloin kun niillä ei ole arvoa. Näin ei ole adoptiossa. Se on vastuullinen valinta, epäitsekäs uhraus, joka tehdään, kun äiti ymmärtää lapsensa olevan arvokas ja tarvitsevan enemmän kuin hän itse pystyy tälle antamaan.
Biologinen äiti tarvitsee prosessin aikana ja sen jälkeen paljon tukea. Biologisen äidin kuuluu saada adoptio-neuvontaa, jota antaa Suomessa yleisimmin Pelastakaa Lapset Ry:n ja Helsingin Kaupunki. Omassa neuvolassa voi alkaa keskustella vaihtoehdon mahdollisuudesta ja virallisesti adotioprosessin laittaa liikkeelle sosiaalityöntekijä omassa kunnassa tai adotiojärjestössä. Adoptioneuvonnan tarkoitus on rauhassa miettiä, olisiko adoptio hyvä vaihtoehto. Lopullisen päätöksen adoptioon luovuttamisesta voi tehdä aikaisintaan lapsen syntymän jälkeen.
Äiti voi päättää yksin lapsen antamisesta adoptioon silloin, jos lapsen isyyttä ei ole tunnustettu ja/tai lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella. Muuten adotioon tarvitaan myös isän suostumus.
|